YRITYS . :

TIIMI

Toimitusjohtaja .: Pia Kivijärvi

Pia Kivijärvellä on kaupallis-luonnontieteellinen koulutus Helsingin yliopistosta Viikistä pääaineena markkinointi ja elintarvike-ekonomia. Hän on suorittanut tohtoriopintoja Tampereen teknillisessä yliopistossa pääaineena strategia ja tutkimuksen kohteena strategiset allianssit. Kivijärvi on aiemmin toiminut Finn-Medi Tutkimus Oy:ssä kansainvälisissä tehtävissä yhteysjohtajana. Muuta työkokemusta hänelle on kertynyt muun muassa elintarvikealan kehitysprojekteissa, markkinoinnin opettajana ammattikorkeakoulussa sekä yrittäjänä.

Tieteellinen johtaja .: Markus Soimasuo, FT, dos

Markus Soimasuolla on pitkä kokemus ympäristö- ja ekotoksikologisesta tutkimus- ja opetustoiminnasta. Soimasuo on tutkimustoiminnassaan keskittynyt akvaattiseen ekotoksikologiaan, erityisesti ympäristöaltistuksen aiheuttamiin molekulaarisiin ja biokemiallisiin vasteisiin. Hänellä on laaja kokemus erilaisten solujen käytöstä toksisuustutkimuksessa ja -testauksessa. Soimasuolle on myönnetty EUROTOX-rekisteröity toksikologi nimike. Soimasuon mielenkiinnon kohteena ovat olleet myös mikroskaalassa tapahtuva ekotoksisuustestaus ja ekotoksisuuden testaus kokonaisuudessaan ja hän on toiminut Suomen ympäristökeskuksen nimittämänä Biotestiryhmän jäsenenä. Soimasuo on ollut osallisena myös UV-säteilyn biovaikutuksia koskevissa tutkimuksissa sekä ympäristödiagnostiikkaan tarkoitettujen biosensoreiden kehittämisessä. Viimeaikaisen tutkimustoiminnan painopisteenä ovat olleet nanoturvallisuuskysymykset ja hän on perehtynyt usean vuoden ajan myös Euroopan uuteen kemikaalilainsäädäntöön (REACH). Soimasuolla on pitkäaikainen kokemus toksikologisesta ja ekotoksikologisesta opetuksesta ja hän toimii ekotoksikologian dosenttina Jyväskylän yliopistossa.

Projektipäällikkö .: Katja Veneskoski

Katja Veneskoski on valmistunut Pirkanmaan ammattikorkeakoulusta laboratorionhoitajaksi. Jyväskylän yliopistossa Katja Veneskoski opiskeli pääaineenaan bioteknologia ja hänen pro gradunsa käsitteli avidiinin-kaltaisten rekombinantti proteiinien tuotantoa. Hänellä on kymmenen vuoden kokemus histopatologiasta Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Laboratoriokeskuksesta sekä Histola Research Oy:stä.

Erityisosaamisalueet/kiinnostustuksenkohteet: GLP Tutkimuksen johtaja, histopatologia, rekombinanttiproteiinien tuotanto.


Projektipäällikkö.: Sari Siitonen

Sari Siitonen on valmistunut Tampereen yliopistosta, Lääketieteellisen teknologian instituutista filosofian maisteriksi pääaineenaan biokemia. Hän on opiskellut laudatur-opintoinaan biomateriaaleja sekä solu- ja kudosteknologiaa. Siitonen on työskennellyt Histola Research Oy:ssä vuodesta 2005 ja toimii tällä hetkellä lääketieteelisten tutkimusten projektipäällikkönä.

Mikrobiologi .: Juha V. Mentu

Juha Mentu on valmistunut Helsingin yliopistosta, Mikrobiologian laitokselta, jossa hän on opiskellut myös limnologiaa, bioteknologiaa ja puukemiaa. Juha Mentu on erikoistunut ympäristö- ja teollisuusmikrobiologiaan ja hän on työskennellyt yli 25 vuotta sellu- ja paperiyhtiöissä.

Paperiteollisuuden uudet, nopeat ja automatisoidut mikrobiologiset menetelmäsovellukset ovat olleet hänen päätyönsä uransa ajan. Hänen toinen päätyönsä on mikrobiologian opettaminen yliopistoilla, ammattikorkeakouluissa, instituuteissa ja yrityksissä. Hän on Mikrobiologikilta r.y:n jäsen, Soc. of Industrial Microbiology and BIOTOUCH Concept.


Vanhempi tutkija .: Ya-Hua Zhuang, Lääketieteen tohtori

Ya-Hua Zhuang on valmistunut lääketieteen tohtoriksi Tampereen yliopistosta lääketieteellisestä tiedekunnasta. Hänellä on yli 16 vuoden kokemus in vitro ja in vivo- solututkimuksesta, endokrinologiasta ja syöpätutkimuksesta. Työskentellessään Tampereen yliopistossa tutkijana hän on ollut mukana useissa biolääketieellisissä tutkimuksissa. Hän on opiskellut mm. steroidien signaalinvälitystä ja kehittänyt uusia solu- ja kudosviljelymalleja normaali/syöpäsolujen jakaantumis- ja erilaistumistutkimusta varten sekä lääkekehitystarpeisiin.

Erityisosaamisalueet: solu- ja kudosviljelytekniikat, solubiologia, endokrinologia, syöpätutkimus.

Controller .: Taina Peiponen

Taina Peiponen on valmistunut Tamppereen yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2008 pääaineenaan yrityksen taloustiede, laskentatoimi ja sivuaineenaan vero-oikeus, tilastotiede ja yritysjuridikka. Hänen toimenkuvaansa Histola Research:ssa kuuluvat laaja-alaiset taloushallinnon työt, esimerkiksi kirjanpito, sisäinen laskenta ja budjetointi, osto- ja myyntireskontra, laskutus, talousrapotointi, maksuliikenne sekä vero- ja viranomaisilmoitukset. Lisäksi työhön kuuluu suunnittelu- ja kehittämistyötä sekä muita toimistotöitä.

Bioanalyytikko .: Maaret Vaani

Maaret Vaani on opiskellut Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa
bioanalyytikoksi. Työkokemusta hänellä on soluviljelystä, histologiasta ja
sytologiasta, kovakudoshistologiasta ja immunohistokemiasta. Hän on
työskennellyt Histola Research Oy:ssä vuodesta 2007.

Bioanalyytikko.: Maria Vuorinen

Maria Vuorinen on opiskellut Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa bioanalyytikoksi. Hän syventyi opiskelujen aikana molekyylibiologiaan ja immunohistokemiaan. Työkokemusta hänellä on rutiinihistologiasta ja -sytologiasta, immunohistokemiasta, kovakudoshistologiasta ja soluviljelystä. Maria Vuorisen vastuualueisiin kuuluu SOP (Vakioidut toimintaohjeet) - järjestelmän hallinta ja arkistointi.

Solubiologi.: Teemu Honkanen

Teemu Honkanen toimii solubiologiatutkijana Jyväskylän yliopistossa. Tällä hetkellä hän valmistelee väitöstään Tampereen yliopiston patologian laitoksella, joka käsittelee IgA nephropatiaa.

Erityisosaamisalueet: Solu- ja molekyylibiologia, immunology, immunohistokemia, Image Analyce – ohjelmistot.

Patologi.: Elise Saario-Paunio

Eläinlääketieteen lisensiaatti (Helsinki 1986), Johtamisen erikoisammattitutkinto (JET) (Helsinki, 2005), FINASin (Finnish Accrediatation Service) koulutettu tekninen arvioija (Helsinki 2006), Koe-eläintieteen maisteri (MLAS) (Kööpenhamina 2007).

 
© 2007 - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy